Vuosi laulelmia

En ollut varma mitä odotin, kun ensimmäisen kerran tulin Turun Laulelman Ystävien tapaamiseen. Näin vuotta myöhemmin ajateltuna, tuolla käynnillä on ollut suuri vaikutus musiikkiharrastukseeni.

Taustoitetaanpa. Aloitin laulamisen samoihin aikoihin kuin puhumisen. Mummolassa lauloin yhdessä siskon kanssa keittiön oven takana, kun suku kuunteli meitä olohuoneessa. Se oli mainio järjestely esiintymiskammoiselle. Soitin ekaluokkalaisena viulua kehnolla motivaatiolla. 9-vuotiaana lähetin c-kasetin Tenavatähti-kisaan. En ollut ohjelman fani, mutta äänittämisestä innostuin. Kappalevalintani oli Lintu ja lapsi. Isoveljen kaverin bändi soitti taustat. Haaveilin hetken, että minusta voisi tulla isona jonkin rock- tai pop-yhtyeen laulaja. Mutta minusta ei tullut tenavatähteä, eikä rocktähteä, enkä ole sen koommin osallistunut kykykisoihinkaan. Keskityin lähinnä musiikin kuuntelemiseen ja levyjen keräämiseen.

Usein lauloin kappaleiden mukana, kotona ja autossa. Lähinnä siis itsekseni, mutta välillä myös lauloin tallilla käydessäni hevosille. Soitin musaa aina ja monella tavalla: vinyyliltä, c-kasetilta, autoradiosta, cd:ltä, tietokoneelta, mp3-soittimelta…(nykyisin tietty myös puhelimella). Kuuntelutottumukseni siis tuntui kehittyvän, ei niinkään se musiikkiharrastuksen aktiivisempi puoli.

Vuonna 2011 ostin mieheni yllytyksestä ensimmäisen ukuleleni. Opettelin soittamaan hawajilaisen soitonopettajan Youtube-videoiden avulla. Hän oli hauska ja kannustava heppu. Soitin todella auttavasti, mutta oli mahtava tunne lopultakin voida säestää itse itseään. Enää ei tarvinnut laulaa jonkun muun mukana. Innostuin laulamisesta niin paljon että kävin myös jonkin aikaa laulutunneilla. Löysin kivan laulunopettajan ja opin paljon perusasioita. Tunneilla käynti tuntui kuitenkin rokottavan kukkaroa liikaa senhetkisessä tilanteessa. Olin käynyt yksityistunneilla, mutta välillä pääsin esiintymään myös toisille oppilaille. Se oli hienoa - ja samalla järkyttävän pelottavaa. Sitä adrenaliinia ja itseni voittamisen tunnetta jäin kaipaamaan.

Vajaa vuosi sitten kuulin ystävältäni Turun Laulelman Ystävät ry:stä, ja päätin mennä tutustumaan. Ajatus esiintymisharjoituksesta tuntui hyvältä. Porukassa soittelu kuulosti myös rennommalta ja hauskemmalta kuin vaikkapa laulutekniikan opettelu yksityistunneilla, vaikka sillekin tietysti on aikansa ja paikkansa. Myönnettäköön, että plussaa oli myös harrastuksen taloudellinen puoli ja se, että osallistua saattoi silloin kun itselle sopi. Ilman sanktioita.

Ensimmäisellä tutustumiskäynnillä esitin Fleetwood Macin kappaleen Dreams. En nostanut katsetta paperista, koska yleisöön katsominen olisi voinut sekoittaa kaikki ajatukset, sanat ja soinnut. Hikoilin, ääni oli jännityksestä kireä ja ukulele soi miltei yksinään käsien täristessä. Sain kuitenkin rohkaisevaa palautetta, jonka ansiosta ajattelin että hitto kyllä minusta vielä on tähän hommaan! Päätin tulla mukaan uudestaan.

Laulelma terminä oli minulle aluksi vieras, mutta kävi ilmi, että sen tyyppisiä kappaleita olin laulanutkin. Tai esittänyt kappaleita niin että ne olivat tavallaan muuntuneet laulelmaksi. Olen aina pitänyt musiikista joka puhuttelee, juuri sillä tarinamaisella tavalla. Olen kasvanut kuunnellen muun muassa Eppuja ja J. Karjalaista. Sieltä jostakin se lyriikan arvostus varmaankin kumpuaa.

Jo parin kuukauden päästä tutustumisesta esiinnyin yhdistyksen syyskonsertissa, jossa esitin Egotripin Matkustajan. Olin viimeksi laulanut yksin lavalla “oikealle” yleisölle kuudennella luokalla itsenäisyyspäivän juhlassa. Siis, jos laivan karaokea tai muutamia kavereille esiintymisiä ei lasketa. Kaikesta jännityksestä huolimatta konsertista jäi hyvä fiilis, olin jotenkin selvinnyt tästäkin koitoksesta.

Vuoden jäsenyyden jälkeen yleisön edessä laulaminen ei enää pelota yhtä paljon kuin ennen. Soittaminen kyllä jännittää pirusti edelleen ja katsekontaktini loistaa vielä poissaolollaan. Nuottipaperi on minulle vähän kuin se mummolan keittiön ovi. Mutta tästä se lähtee! On hienoa että on paikka jossa harjoitella. Kappaleita tulee lisäksi treenattua kotonakin enemmän.

Osa jäsenistä esittää myös itse tekemiään kappaleita. Ehkä seuraava tavoitteeni voisikin olla omien laulujen kirjoittaminen. Jos näitä uusia ystäviäni on uskominen, kuka vain voi kirjoittaa laulun, kunhan vain yrittää. Se miten helppoa hyvän kappaleen tekeminen on, on tietysti toinen asia - mutta jostakin pitää aina aloittaa!

 Vakava musiikkiaddiktio voi näyttää tältä ;)

Vakava musiikkiaddiktio voi näyttää tältä ;)

Linda